Olemoinnin taito
Pitkäaikaisista neurooseistani, tai siis mielenkiinnon kohteistani, on syvyyspsykologia – erityisesti Jungilainen analyyttinen psykologia.
Sitä on mahdotonta tiivistää yhteen blogipostaukseen.
Mutta olet varmasti kuullut siitä. Jotkin sanat elävät päivittäisessä kielessä kuten extraversio (kirjoitetaan a:lla, ei o:lla) ja introversio. Arkkityypit tiedät myös.
Mutta Jungia ei oikein voi ymmärtää ilman, että sitä lukee – tai yrittää elää.
Jungia on kritisoitu myytin rakentamisesta, mikä on tavallaan huvittavaa, sillä sitähän hän teki. Analysoi myyttejä ja rakensi analyysistaan myytin. Ja varoitti myyttien vaarasta. Ristiriitainen mies. Yleensä mielenkiintoisimmat tyypit ovat.
Mutta Jungia ymmärretään väärin. Hän syntyi yli 100 vuotta sitten. Hän eli aikana, jolloin meillä ei ollut juurikaan tapoja tutkia sisäistä maailmaamme. Väitän tosin, että meillä on vieläkin niitä hirveän vähän, ja Jung oli aikaansa edellä.
Mutta jatketaan siitä myöhemmin, sillä ensin on tärkeää määritellä termejä.
Jung, Freud ja monet muut Youtubessa puhuvat alitajunnasta. Englanniksi suosittu termi on unconscious. Mutta tämä on väärin.
Kun englantilainen sanoo unconscious, se voi tarkoittaa myös “tajutonta”. Jos joku on koomassa. Mutta saksassa näin ei sanota.
Jung käytti sanaa Bewusstsein ja sen vastakohtaa Unbewusstes – ei Unbewusstseinia. Tämä ero on valtava. Hän ei tarkoittanut erillistä “tajutonta paikkaa” pään sisällä, vaan erilaista olemisen tilaa, jossa tietoisuus (Bewusstsein) ja tiedostamaton (Unbewusstes) muodostavat jatkuvan vuoropuhelun.
Saksaksi Bewusstsein ei myöskään tarkoita tietoisuutta pelkkänä substantiivina, vaan enemmän tietoisena olemisen prosessia. Tämä on juuri se, mikä meillä suomen kielessä usein hukkuu. Pahoittelut seuraavasta puisevasta (tai mielenkiintoisesta) etymologisesta katsauksesta, mutta tarkastellaan hetki, miksi Jung käytti juuri tätä sanaa – ja miksi hän halusi erottautua Freudista.
Freudin käyttämä das Ich näyttää ensi silmäyksellä viattomalta: se tarkoittaa “minää”. Mutta sanan rakenne paljastaa painotuksen, joka ohjaa koko hänen teoriaansa. Saksassa Ich on persoonapronomini – sama kuin englannin “I” tai suomen “minä”. Se juontuu muinaissaksan muodosta ih ja edelleen indoeurooppalaisesta juuresta eg(h)-, joka merkitsee itseä, omaa. Freud teki kieliopillisesta pronominista psykologisen rakenteen: das Ich, artikkelin “das” kanssa, muuttuu substantiiviksi – erilliseksi entiteetiksi. Minästä tulee objekti, jota voidaan tarkastella, määritellä ja erottaa muusta psyykestä.
Jung käyttää kyllä "Ich"-sanaa (ego englanniksi) määritteissään, mutta se ei ole niin keskeinen kuin Freudilla. Jung käyttää sanaa sen sijaan usein termiä Bewusstsein, jolla on lähes päinvastainen liike. Siinä ei ole mitään puhdasta substantiivia, ei “minää” tai “itseä”, vaan se pohjautuu verbiin: sein, olla. Se ei myöskään ole pelkkää tietoa, wissen.
Saksassa be- on etuliite, joka tekee verbistä transitiivisemman – se suuntaa tekemisen johonkin. Esimerkiksi sprechen on “puhua”, mutta besprechen on “keskustella jostakin”. Näin myös bewusst (“tietoinen”) juontuu verbistä wissen (“tietää”), ja be- tekee siitä kokemuksellisen: ei pelkkä tieto, vaan se, että jotakin tiedetään.
Toinen osa, sein, on saksan “olla”. Se ei koskaan tarkoita omistamista, vaan olemista juuri nyt – being mode, ei having mode. Suomalaisena tämän ymmärtää helposti erolla “minä olen” vs. “minulla on”: ensimmäinen viittaa olemiseen, jälkimmäinen omistamiseen. Saksassa ero jatkuu: sein on olemista tässä hetkessä, kun taas werden tarkoittaa tulemista joksikin – olemista tulevaisuudessa. Jungin ajattelussa kyse ei ole werdenista, vaan seinistä: ei siitä, miksi tullaan, vaan siitä, miten ollaan.
Tässä kohtaa kuvaan astuu Immanuel Kant (1724–1804), saksalainen filosofi, jota Jung piti yhtenä suurimmista vaikuttajistaan. Kant tunnetaan siitä, että hän mullisti koko länsimaisen ajattelun kysymällä: miten tietoisuus on ylipäätään mahdollista? Hän ei käsitellyt tietoisuutta asiana tai sisältönä, vaan ehtona kaikelle tiedolle ja kokemukselle.
Kantin oivallus oli, että emme näe maailmaa sellaisena kuin se “on itsessään” (das Ding an sich), vaan sellaisena kuin tietoisuutemme rakenteet sen meille näyttävät. Bewusstsein ei siis ole mikään asia, joka meillä “on”, vaan muoto olemisessa – se tapa, jolla oleminen ylipäätään ilmenee meille. Tässä mielessä Kantin Bewusstsein liittyy seiniin, ei werdeeniin: se ei ole kehitysprosessi, vaan periaate, joka tekee kaiken kokemisen mahdolliseksi.
Kant kutsui tätä pysyvää tietoisuuden rakennetta transsendentaaliseksi aperseptioksi – sanahirviöksi, joka tarkoittaa suunnilleen tietoisuuden ykseyden periaatetta tai itsensätietoisen havainnon ehtoa. Toisin sanoen: se on se rakenne, joka tekee mahdolliseksi sen, että kaikki kokemukset voidaan kokea minun kokemuksinani. (Säästän teidät toistaiseksi termin etymologialta – siihen palaamme myöhemmin seuraavissa blogeissa)
Hänen kuuluisin lauseensa kuuluu:
“Das Ich denke muss alle meine Vorstellungen begleiten können.”
(“‘Minä ajattelen’ täytyy voida saattaa kaikki havainnot mukanaan.”)
Tämä “minä ajattelen” ei ole yksittäinen ajatus, vaan rakenne – jatkuvasti läsnä oleva tietoisuuden horisontti, joka liittää kaikki kokemukset yhteen. Se on sein: ei mikään tapahtuma tai muutos, vaan olemisen ehto.
Jung jatkoi tästä eteenpäin ja käänsi Kantin metafysiikan psykologiseksi. Hän hyväksyi ajatuksen, että emme tunne todellisuutta sellaisenaan, vaan sen, miten se ilmenee tietoisuutemme muodoissa. Mutta hän kysyi: mistä nämä muodot syntyvät? Kant pysähtyi tähän rajalle, Jung ei. Hän sanoi, että niiden lähde on tiedostamaton – das Unbewusste – psyykkinen kenttä, josta kaikki kokemisen muodot kumpuavat.
Näin Jungin ajattelussa Bewusstsein vastaa sein-periaatetta – olemisen kirkasta, reflektiivistä muotoa. Unbewusstes taas edustaa sitä pohjaa, josta muodot syntyvät – jatkuvaa luovaa virtaa, joka on werdenin kaltaista tulemista.
Mutta ero on ratkaiseva: vaikka tiedostamattomasta nousee (”wird”) sisältöjä tietoisuuteen, itse tietoisuus ei koskaan “tule” – se vain on.
Jungin Bewusstsein on siis se pysyvä olemisen tila, jossa kaikki tuleminen tapahtuu. Se on kenttä, ei kohde; liike, ei omistus.
Tästä kaikesta nousee yksi olennainen oivallus: tietoisuus ei ole substanssi, vaan suhde. Ei paikka, vaan liike. Kantin mukaan Bewusstsein on se rakenne, joka tekee kaiken tiedon mahdolliseksi; Jungin mukaan se on tila, jossa tuo rakenne tulee eläväksi suhteessa tiedostamattomaan. Siinä missä Kant pysähtyy “minä ajattelen” -periaatteeseen, Jung kysyy, kuka tai mikä ajattelee, ja mistä nuo ajatukset nousevat.
Jos sein on olemista ja werden tulemista, Jungin Bewusstsein on niiden välinen jännite – tila, jossa oleminen ja tuleminen kohtaavat. Ihminen on jatkuvasti sekä pysyvää että muuttuvaa: hän on, mutta myös muuttuu olemisessaan. Tässä jännitteessä tietoisuus ei ole vain peili, vaan elävä prosessi, joka osallistuu todellisuuden luomiseen.
Siksi en käytä sanaa “alitajunta”. Se on alisteinen, hierarkkinen ja vääristää koko ajatuksen. Jungilla tiedostamaton ei ole alainen, vaan rinnakkainen ja täydentävä. Tietoisuus ja tiedostamaton eivät ole ylä- ja alapuolia, vaan kaksi toisiaan ruokkivaa virtaa.
Ehdotukseni oikeaksi suomennokseksi Bewusstseinille on tämä:
olemointi.
Sana on johdettu “ohjelmoinnista” ja “olemisesta” – sillä kuten ohjelmoija, ihminenkin on jatkuvassa vuorovaikutuksessa oman sisäisen koodinsa kanssa. Tietoisuus on olemointia: ei jotakin, mitä sinulla on, vaan jotakin, mitä teet tässä ja nyt. Se on jatkuvaa liikkumista, refaktorointia, oman olemisen hienosäätöä. Jos ihminen ei olemoi, hän katoaa – ei siksi, että hän lakkaisi olemasta, vaan siksi, että hän menettää yhteyden siihen prosessiin, jossa oleminen todella tapahtuu.
Jung sanoisi ehkä: ilman tietoista olemointia ihminen menettää otteen siitä kentästä, jossa psyyke elää. Hän ei enää liiku sen mukana, vaan häviää siihen.
Olemointi on siis sitä, mitä Jung tarkoitti Bewusstseinilla: tietoisuuden ja tiedostamattoman välisen suhteen elävänä pitämistä.
Ei “minän hallintaa” vaan osallistumista omaan olemiseen. Ei pelkkää tietoisuutta, vaan tietoista olemista – virtaa, jossa sein ja werden hengittävät yhdessä.
Jungin omia sanoja
“Bewusstsein ist eine Qualität des Seins, nicht ein Zustand des Wissens.”
(Tietoisuus on olemisen laatu, ei tiedon tila.)
— C.G. Jung, Über das Unbewusste (1918)
“Das Bewusstsein ist nur die oberflächlichste Schicht der Seele; unter ihr liegen unzählige Schichten des Unbewussten, die ebenso wirklich sind.”
(Tajunta on vain sielun pinnallisin kerros; sen alla on lukemattomia tiedostamattomia kerroksia, jotka ovat yhtä todellisia.)
— Psychologische Typen (1921)
“Das Unbewusste ist nicht einfach das Gegenteil des Bewusstseins, sondern sein Komplement.”
(Tiedostamaton ei ole yksinkertaisesti tietoisuuden vastakohta, vaan sen täydentäjä.)
— Aion (1951)
“Bewusstsein ist keine abgeschlossene Tatsache, sondern ein fortwährender Vorgang des Werdens.”
(Tietoisuus ei ole suljettu tai valmis tosiasia, vaan jatkuva tulemisen prosessi.)
— Aion (1951)
Näistä lainauksista nousee se ydin, jota sana olemointi yrittää tavoittaa.
Jos Jung olisi elänyt nykyajassa, hän olisi ehkä puhunut meistä ihmisinä, jotka ovat kadottaneet yhteyden olemiseensa.
Me tiedämme paljon, mutta olemme vähän. Tieto on korvannut tietämisen, ja kokemuksesta on tullut dataa. Meidän aikamme unbewusstes ei ole enää psykologinen, vaan teknologinen, jatkuva tuhoava virta, joka tuottaa enemmän ärsykkeitä kuin yksikään ihmismieli voi sulattaa.
Juuri siksi olemointi on tärkeää.
Se on vastaliike siihen, että kaikki muuttuu objektiksi, mitattavaksi, arvioitavaksi. Olemointi ei ole suorittamista, vaan pysähtymistä siihen, että olen. Se on tietoisuuden palauttamista siihen, mistä Kant puhui ehtona ja Jung suhteena – hetkeen, jossa oleminen ja tuleminen ovat yhtä aikaa totta.
Näistä ajatuksista nousee se ydin, jota yritän sanalla olemointi tavoittaa.
Tietoisuus ei ole vain tiedon hallintaa, vaan olemisen laatua – prosessi, joka tapahtuu jatkuvasti ja suhteessa siihen, mikä on vielä tuntematonta.
Ohjelmoinnissa luodaan ohjelmaa.
Olemoinnissa luodaan olemista.
Olemointi on tietoista itsensä ohjelmointia elämän lähdekoodin kanssa dialogissa.
Jokainen virhe on uusi versio.
Jokainen refaktorointi on askel kohti eheämpää koodia.
Olemointi ei koskaan pääty, koska olemassaolo ei lopu — se vain päivittyy.
Oikea eletty elämä on olemoinnin taitoa ja jatkuvaa omaan olemaan tutustumista.